keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

10032013

Moi!

Eilen käytiin tutustumassa päiväkotiin ja kirjoitettiin palvelusopimus. Huomenna mennään vielä ulkoilemaan aamulla päiväkotiin ja maanantaina on eka hoitopäivä. Iiik :D

Hyvin se varmasti menee, Sisu siirtyy päivähoidossa normi sänkyyn nukkumaan niin täytyy metsästää kotiinkin sellainen. Hoidossa ei kuulemma oo vapaita matkasänkyjä. Ei se mitään, tuleepahan sekin nyt sitten hoidettua. Mukavan oloisia hoitajia siellä ja yksi tuttukin, mutta hän on isompien ryhmässä. Onneksi työ alkaa pienemmällä tuntimäärällä niin ehditään totutella molemmat. Kutsutaanko sitä kevyeksi laskeutumiseksi?

Viime viikolla oltiin kipeitä :( joko minä tai Sisu. Koko viikko oli oikeastaan pötköttelyä sohvalla ja Netflixin (kiitos sisko!) kuluttamista. Pää oli niin täynnä räkää ettei henki kulkenu ja kaikki liikunnatkin kyllä jäi viime viikolta. Perjantaina oli anatomian tentti, joka meni, noh, kohtalaisesti. Sisu meni perjantaina mummon ja papan kanssa mökille yökylään, niin minä tein tentin rauhassa ja kattelin sitten VOFia :)
Lauantaina Sisun ja isovanhempien ollessa mökillä pilkkikilpailuissa, minä nautin omasta ajasta. Aamulla laittelin rauhassa pyykkiä ja kävin koirien kanssa lenkillä. Aamupäivällä lähdin kaupungille metsästämään työvaatteita ja kampaajalle. Käytiin sitten kampaaja-ystävän kanssa myös kahvilla ja metsästettiin mulle vielä kenkiä. Mukavaa oli pitkästä aikaa notkua kaupungilla ilman mitään kiirettä. Myönnän, ostin yhden ylimääräisen jutun, housut.
Eihän näin halpoja housuja voi jättää kauppaan :)
Sain ostettua työhousut ja paidan mutta kengät uupuu. Täytyy niitä vielä käydä etsimässä, yritän löytää sellaisia, jotka ois oikeasti hyvät jalkaan ja jaksaa seistää sen 8 tuntia ne jalassa.

Viikonlopuksi ois tiedossa hoitovaatteiden kasausta ja varmaankin mökkeilyä. Toivon mukaan ehtis vielä käydä hiihtämässä ennen kuin lumet sulaa kokonaan :)

Ihana auringonpaiste :) Nyt Sisu huuteleekin äitiä makkarista, palataan asiaan!

Onko teillä viikonlopuksi suunnitelmia? Onko kevätpöpö jo iskenyt teihin?

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

03042013

Moi!

Sellasta hässäkkää että päätä pyörryttää. Uudet tuulet puhaltaa ja työt alkaa, joka tarkoittaa sitä, että Sisu aloittaa päivähoidon jälleen. Uutta tähän tuo se, että Sisu menee vuoropäiväkotiin. Jaiks! Kuvituksena pääsiäisen aikaa :) Enjoy!


Tädin kanssa maalailtiin taideteoksia :)

Hillitty määrä sormiväriä

Taiteilija luovuuden puuskassa

Varvasmies lukee kirjoja

Pulkkamaassa nauttimassa kevätpäivästä

Hymyile nyt :D

Kiivettiin monta kertaa mäen päälle

Äitiä tais pelottaa enempi

Hurjaa kyytiä tyttöjen pulkassa

Neiti Kesäheinä odottelee jäiden sulavan

Mummon kans pilkillä

Äiti onnellisena saatuaan muurinpohjalettuja, pääsiäiskokolla siis

Koko perhe pilkkimässä

Pieni pilkkimies!

Tän piti olla ekana, tädin kanssa laitettiin rairuohot ja ohrat kasvamaan :)


Mitenkäs teidän pääsiäinen sujui? Ulkoilitteko paljon? Oliko kukko muninut?

perjantai 15. maaliskuuta 2013

15032013

Moi!

Viikonloppu taas häämöttää ja varmaan kaikki kovasti odottaa sitä. Mä odotan tätä :) en vaan tiiä mikä päivä menis... Henna T. joka laittoi mun tukan viime viikolla on kans siellä tekemässä kampauksia, sinne penkkiin vaan siis :)

Viime viikonloppuna oltiin mökillä. Oli niin mukavaa, että kamera unohtui laukkuun :D lauantaina hoidettiin tutun iltatallit ja sunnuntaina käytiin Sisun kans uimassa sekä M:n kans hiihtämässä.

Tällä viikolla on noita uhma-päiviä ollu aika paljon, uskomatonta turhautumista pienistä asioista mutta mä yritän ymmärtää. Kovastikkin.

Eipä mulla oikeestaan kovin  mitään asiaa ees oo, aattelin tulla kirjottaa et hengis ollaan ja yritän päivitellä blogia ees kerran viikossa. Ei olla tehty mitään ihmeellistä, oltu vaan kotona ja ulkoiltu, minä oon opiskellu kun nyt alkoi samaan aikaan 3 kurssia kahden entisen lisäks. Jaiks! Pakko yrittää selviytyä.

Sisu heräs päiskäreiltä, palataan!

Onko teillä viikonlopuksi mahtipontisia suunnitelmia?


torstai 7. maaliskuuta 2013

No huh!


Synttäreitä vietetty, porukoilta sain lahjaks uudet sukset. Oikeen nanot :D ne on niin mahtavat, ne melkein hiihtää sun puolesta. Todella huomaa eron, että onko oikeanlaiset välineet. Muita lahjoja ei oo vielä tullu mut ei haittaa, oon TODELLA tyytyväinen pelkkiin suksiin <3
Kyllä luistaa!

M vei mut perjantaina syömään Pancho Villaan kaveripariskunnan kanssa, oli uskomattoman hauskaa. Vedin ihanan Valkosipulipommi-pihvin ja sain kuittailua siitä lauantaina. Kysyin kyllä, että saako haista pahalle?
Jatkettiin Panchosta matkaa vielä Amarilloon, jossa juotiin yhdet. Join aina niin makoisan ja mieluisan, mansikkamargaritan, nam! Kotona oltiin jo ennen yhtätoista ja lauantaina heräiltiin puoli kasin maissa.
Sera, ei ehkä niin reippaana
Kävin reippaana aamusta koirien kanssa lenkillä, ennenkuin anoppi toi Sisun ja P:n. Ihana aamu, sai tehdä kaikki rauhassa.

Päiskäreiden jälkeen lähdettiin ulos laskemaan mäkeä, tietenkin. Lauantaina oltiin koko ilta kotona, katteltiin Putousta ja minä sain rauhassa neuloa.







Liukurilla laskemaan!



Sunnuntaina aamulla käytiin reippaana vauvauinnissa, testaamassa uudet uimatossut. Kivaa oli kun lapsi sai juosta ilman kaatumista. Tietenkin kielsin juoksemasta mutta uskoiko lapsi. Ei. Vaan aloitti karkuun juoksemisen. Muilla ihmisillä on varmasti hauskaa seuratessaan meidän menoa.

Uinnin jälkeen Sisu oli ihan tööt, joten päiskäreille kävi taas Sisun tie.
Lähdin koirien kanssa metsään lenkille, kun M jäi vielä nukkumaan Sisun kanssa. Vedin kunnon hikilenkin, noustiin läheiselle vuorelle koirien kanssa, kunnon peppujumppaa kun portaissa ei ole talvikunnossapitoa. Huh :D Sunnuntai oli ihana kotoilu-päivä. Syötiin hyvin, ulkoiltiin, vietettiin aikaa yhdessä. Ihana päivä.









Aloitin perjantaina tekemään pipoa, eikä mitä tahansa, vaan muitaihania-pipoa...tein sitten kaks. Kuva vielä tekovaiheesta, ei oo vielä in action-kuvaa. Tein ensin P:lle ja sit aattelin et mäkin haluun, niin tein itselleni. Tein värit vastakkaisessa järjestyksessä omaani ja siihen haluan vielä lisätä tupsun, vaikka keltaisen. Onko liian ärtsy?



Sisun nalle tekeillä


Alemmassa kuvassa tulossa Sisulle oma nalle, bongasin ohjeen Ravelrystä. Ihana, jos joskus saan sen vielä valmiiksi. Se on sellainen ikuisella to do-listalla ollut ja nyt sain itseäni niskasta kiinni että aloitin sen. Tässä välissä on ehtinyt jo aloittaa ja päättää muutamat työt.

Käytiin keskiviikkona hammaslääkärissä ja Sisu oli niin reipas. Oon tosi ylpee siitä, eihän sillä vielä oo ehtinyt muodostua niitä kamalia kammoja hampilääkäreitä kohtaan. Ohjeet oli simppelit, harjatkaa ja ottakaa ksylitolipastilleja. Mehut ja karkit pois. Hampilekuri oli mukava nainen, joka osas juuri oikealla tavalla kohdata lapsen ja Sisu näytti hienosti hampaita, eikä purrut. Saatiin sitten uusi hammasharja sieltä.
Käveltiin terveyskeskukselle eilen, voin kertoo, että olin niin hiessä vaikka mulla oli pelkkä tuulipuku päällä. Lunta tuli kissan kokosina hiutaleina ja koko ajan naamaan, lunta oli tullu jo illalla niin vaunuilla kävely oli tuskaa.

Mulle tuli sitten eilen soitto työhaastatteluun ja iski paniikki et apua, mulla on kauhee juurikasvu ja hirvee tukka ja iiiiikk! Äkkiä soitto kaverille: Mayday, emergency, nyt pikasesti apua. Ei siinä muuten mitään mut se haastis oli tänään aamulla. Onneks sain ajan eiliselle ja hoitajan Sisulle, pääsin nauttimaan omasta ajasta. Höpöteltiin mukavia, join kahvia ja luin juorulehtiä. Ilman että kukaan kiskoo kädestä, hyppii sylissä, juo sun kahvit :D aivan mahtava tukka, mä niin rrrrrrakastan tätä tukkaa (viis miljoonaa sydäntä tähän!)
kiitos Henna T!


Hieno sovituskoppi, eikö? Piti laittaa siskolle kuvaa että millanen tukka tuli. Kävin viel HMllä hakee valkosen paidan jakun alle sinne haastikseen. Jännitti ihan älyttömästi se haastis ja sanoin varmaan saman mitkä kaikki muutkin haastateltavat. Ensi viikolla selviää, sainko paikan. Pitäkää peukkuja!

Huomenna mennään aamusta kerhoilemaan, jos jaksetaan herätä :D mun on pitäny oikeesti laittaa herätyskello soimaan meille soimaan ettei unirytmit ja päiskärit mee ihan sekasin. Viikonloppuna ois tarkoitus mennä mökille, oon luvannu lauantai-iltana hoitaa mökkinaapureiden hepat talliin laitumelta. Toivon mukaan ehtis hiihtämäänkin ja neuloo ja tekee kouluhommia....kaikkee ei kerkee mut jotain ees...

Mitenkäs teidän viikko on mennyt? Onko viikonlopulle tiedossa jotain mukavaa?

ps. Maailman sekavin postaus, mut täytyy yrittää kertoo kaikki päiskäriaikaan ja juoda vielä kahvia :D
pps. mun puhelin on alkanu tilttailee toden teolla, pelkään et kohta on uuden puhelimen osto edessä.
ppps. tää blogger heittelee näitä kuvia ihan miten sattuu, enkä osaa korjata niitä. mur.









tiistai 26. helmikuuta 2013

Moi!


Vanha lato
Latua...
Todella hauska ilta oli silloin lauantaina,  laitoin uuden paidan ja clutchin käyttöön niin ei voinut olla tylsää. Olin ihan vesi- ja kahvilinjalla koko illan, eli tosi kiltisti. Esitys oli mahtava, toivottavasti tällaisia saisi lisää Jyväskylään. Kotona olin vasta kahden maissa enkä jaksanu sit aamulla lähtee Sisun kanssa vauvauintiin (laiska). Ehdin lauantaina hiihtämään, oli aivan mahtava fiilis :) tässä kuvia, eksyinkin hieman matkalla...tai en ollut varma mihin suuntaan lähteä.. Onneks M ja K oli puhelimen äärellä ja pelastivat mut kertoen että 'joo, mee sinne vasemmalle nii pääset Marjomäkeen.' Mähän sit jouduin laittaa Mlle kuvia Whatsapp-sovelluksella, et hei onks tää Marjomäki, oonko oikeessa paikassa :D olin mä. Vanhan ladon kuva on otettu Marjomäestä. Ai että siellä oli kaunista, vaikkei aurinko paistanutkaan niin. Olin ihan fiilareissa vaikka sukset ei kunnolla toimineetkaan. Laitoin synttärilahja-listalle uudet sukset ja sauvat. Sauvat on oman äitini vanhat, ikää löytyy 25 vuotta. Napsahtelivat viuhkat poikki minun hiihdossa :D

Sunnuntaina ulkoiltiin ja syötiin.

Viime viikolla Sisu oli taas kipeenä. Pöh! Tylsää mut eihän sille mitään voi. Maanantaina nous kuume, olin ite kaverin luona tekemässä kynsiä ja soitin sit kotimatkalla Mlle et mikä tilanne. Kuumetta 38c. Jaahas... Aamulla soitin lekuriin ja saatiin palveluseteli et soitetaan aika yksityiselle kun kunnallisella ei ollu aikoja. Käytiin sit tiistaina Mehiläisessä. Mua kävi niin sääliks se lekuri kun se ihan oikeesti yritti olla Sisun kaveri mut sillä on nyt ilmeisesti jäänyt traumat meidän omasta lääkäristä. Sisu sai sieltä hienon papukaija-spaattelin ja pallo-tarran. Antibioottikuuri, taas...kolmas korvatulehdus pienen ajan sisään. Hmh, toivotaan ettei tuu ihan heti perään. Arkipäivät meni sairastellessa.

Perjantaina otettiin nokka kohti Tamperetta, lähdettiin Sisun tädin luokse viikonloppuvierailulle :)

Voisin tehdä oman postauksen Tampereen reissusta joka sisälsi myös pyörähdyksen Mustiossa.

Eilen oli mun synttärit. 26 vuotta. Huh....karmivaa ajatella. Enkö mä vois aina olla vaikka 23? Ei musta tunnu noin 'vanhalle'. Nuorempana aatteli et kaikki yli 25-vuotiaat on vanhoja. Ei todellakaan :D ei oo vielä lahjoja näkyny mut tänään on sovittu illaksi treffit papan kanssa Intersporttiin ja saan uudet sukset. JEEEE!!!! Jos vaan kerkeis testaamaan sitten niitä, vaikka tällä viikolla joku ilta. M päivystää tan viikon joten lähtö saattaa tulla koska vaan. Eilenkin tultiin just kaupasta kun puhelin soi ja M lähti keikalle. Olin suunnitellut että lähden koirien kanssa pitkälle lenkille, noh, eipähän tarvinnu sit lähtee.
Ketterä poika kiipeää rappusia
Ai nii, kyl mun sisko kerto et saisin LivBoxin synttärilahjaks mut se tulee kuulemma vasta huhtikuussa. Kyl mä jaksan odottaa :) sisko lähti tänään Jenkkeihin ja lupas tuoda mulle jotain tuliaista sieltä, jeij!

Vielä yksi kuva Sisusta puistossa, just menossa laskee liukumäestä :)

Toinen on jo niin iso mut kuitenkin niin pieni. Enenevissä määrin on taas tullu omaa tahtoa. Eilen huomas et verotti tuo viikonloppu, hirvee kitinä ja kätinä koko päivän. Kaikki on ei. Jos tää nyt on jo tällasta, mitä se on kesällä? :D

Oletteko päässeet nauttimaan kevätladuista? Muuta ihanaa keväässä?

perjantai 15. helmikuuta 2013

Clutch.

Maailman hienoin kännykkäkuva. Fäsön ;)

Kaupan päälle sai uuden Costume-lehden.

Moi!

Päivät ja viikot menee hurjaa vauhtia etennpäin. Muutokset on puhaltanut elämässä ja tällä hetkellä oon kotona Sisun kanssa ja opiskelen. Lopetin työt ja jäin Sisun kans kotiin samalla opiskellen avoimessa amkissa. Kävin mä tekee pari meikkiä kun oli vanhojen päivät, en viittiny pulaan jättää...

Päivät koostuu Sisun kanssa olemisesta, huomaamatta tulee ulkoiltua monta tuntia päivässä, päikkäriaika on pyhitetty kouluhommille samoin kuin ilta-aika. Kunto kasvaa kohisten kun hiissaa tuota punttia pulkassa tänne mäen päälle. Oma "vapaa-aika" koostuu siis tällä hetkellä opiskelusta :D tänään pyhitin päikkäriajan itsellenikin, sain eilen tehtyä anatomian ja fysiologian tentin joten nyt oli aika hengähtää. Ai niin, tuntuu ettei kerkee kudimia kaivaa pussista kun on niin kovat opiskelut käynnissä, oma villatakkikin taas unohtui mut kyllä se tästä kun hetken antaa taas muhia...

Käytiin aamulla Sisun kans kaupungilla hoitamassa asioita, Sisu vietti laatuaikaa mummon kanssa kun juoksin asioilla. Ehdin juosta myös Vilassa :D käytin ystävänpäivä-alen hyödykseni ja hemmottelin itseäni paidalla ja clutchilla. Niille tulee käyttöä huomenna kun mennään illalla käymään ulkona, katsomassa yhtä esitystä :)

En tietenkään nyt löytäny paitaa tuolta nettisivuilta mut ihan sellanen perusmusta, pitsi yläosa, vesiputous kauluksella, clutchi on sellanen fäshön viininpunanen ;D

Huomenna tänne, kattoo Sheilaa ja Sin Sistersiä :) kivaa lähtee ulkoilemaan kun viime kerrasta on tovi aikaa.

Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu mökkeilyä, hiihtoa (hope so!) ja kouluhommia...

Mitenkäs teillä on kevät pyörähtänyt käyntiin? Ja onko viikonlopulle suunnitelmia?



                                        (näyttää kovin isolta mieheltä reppu selässä)





On niin kivaa ulkona touhuta, ettei ehdi kameraan katsoa :)






Sisu kipeenä ja mulla tukka sekasin(hetkeä aikaisemmin mulla oli cowboy-hattu päässä, M käski ottaa sen pois kuvaa varten, miksiköhän :D)